?

Log in

Olen kommunisti - Antti Rautiaisen kirjoituksia
huhtikuu 11., 2011
01:17 am

[Linkki]

Previous Entry Share Next Entry
Olen kommunisti
Kirjoitettu taidenäyttelyn "Olen liberaalisosialisti - zenarkisti - individualisti - kollektivisti - skeptikko - humanisti - kapitalisti - romantikko - kooperatiivisti - nihilisti" puhekareokea ja tabloidilehteä varten. Taidenäyttely oli esillä Jyväskylän taidemuseossa 3.2. - 4.4. 2011, taiteilijat
Frank Brümmel, Krister Gråhn, Tuomas Laitinen, Sebastian Lindberg, Pilvari Pirtola, Johanna Raekallio, Satu Rautiainen, Pasi Rauhala, Jyrki Riekki ja Hanna Saarikoski.


Olen kommunisti

Koska uskon, että jos ilma kuuluu kaikille, on myös veden ja maan kuuluttava. Enkä tarvitse kenenkään muun hammasharjaa enkä kalsareita, omani riittävät. Kyse ei siis ole henkilökohtaisen omaisuuden viemisestä, vaan tuotantovälineiden jakamisesta kaikille.



Olen anarkisti

Koska valtio ei ole yhteisö, vaan byrokratiakoneisto joka aina kääntyy ajamaan omia intressejään. Kommunisti ei voi kannattaa valtiota, koska valtion omaisuus ei ole yhteistä omaisuutta. Anarkismini on seurausta kommunismistani, eikä toisin päin.

En vieroksu historiaa, mutta semantiikka on sitäkin tärkeämpää. Se, että historiallisesti 99% itseään kommunisteiksi väittävistä on ollut valtiovallan kannattajia, ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että valtio ja yhteisö ovat eri asioita. He kaikki olivat siis valehtelijoita tai typeryksiä.

Nykyään suurin osa ihmisistä ei halua määritellä itseään millään aatteilla, mutta todellisuudessa kukaan ole omaksunut maailmankatsomustaan kohdussa. Eikä pidä luulla, että tämä yksilöllisyyden ihanne antaisi meille vapaat kädet määritellä kaikki termit miten itse haluamme. Siispä kannattaa lähteä siitä, mitä sanat oikeasti tarkoittavat – kommunismi tarkoittaa yhteisöllisyyttä, ja anarkismi elämää ilman esivaltaa

Olen demokraatti

Koska yhteisistä asioista voi päättää vain yhdessä. Tässäkin on paras palata merkitykseen – kukaan muinaisen Ateenan asukkaista ei pitäisi nykyistä parlamentarismiamme demokratiana. Annamme äänemme jollekin ihmiselle, jonka kanssa varmasti jo lähtökohtaisesti olemme eri mieltä monista niistä sadoista kysymyksistä, joihin hänen pitää edustuskaudellaan puuttua. Lopuista kysymyksistä hän äänestää ehkä puolueensa kannan mukaisesti, tai joidenkin lehmänkauppojen edellyttämällä tavalla. Jos hän pettää lupauksensa ja äänestää toisin kuin kampanjoidessaan lupasi, voimme rankaista häntä äänestämällä jotain toista ehdokasta neljä vuotta myöhemmin – mutta ei ole mitään takuita siitä, että tämä toinen ehdokas olisi yhtään sen oikeamielisempi.

Moni ei tietysti haluakaan vastuuta, ja jättää ilomielin asioista päättämisen jollekin, jonka niskoille voi sitten vierittää kaikki syyt epäonnistumisista. Minusta tämä on lapsellista. Jos minulle annettaisiin mahdollisuus, löytäisin aikaa muodostaa mielipiteeni jokaisesta kysymyksestä, joka nousisi esille eduskunnassa tai kotikaupunkini valtuustossa. Enkä vaadi yhtä ääntä kahdestasadasta, vain yhtä viidestä miljoonasta.

Tuttavani kysyivät taannoin, minkä pitäisi olla perustulon ja ansiosidonnaisen suhde työttömyysturvasta, ja miten eläkkeen pitäisi muodostua. Kommunismissa perustulo ja eläke eivät ole tarpeen, koska perustarpeet täytetään yhteisöllisesti, näin siis jossain tulevaisuudessa. Asioiden hoitaminen tässä ja nyt taas on yhteiskunnallisen insinööritaidon kysymys, enkä pidä tarpeellisena päteä sillä.

Hallitsen kyllä taulukkolaskennan, differentiaaliyhtälöt, panos-tuotosanalyysin ynnä muuta sellaista, ja jos vastaukseni näihin kysymyksiin todella kiinnostaa jotakuta, olen valmis vastaamaan puolen vuoden kuluttua apurahaa vastaan. En kuitenkaan kehota ketään luottamaan sokeasti asiantuntijoihin, eikä pidä olettaa, että kukaan poliitiikko voisi olla satojen erikoisalueiden asiantuntija. On selvää, ettei yhden ihmisen kapasiteetti nykyään riitä juuri mihinkään, siksi viisi miljoonaa vajavaista on aina parempi kuin kaksisataa sellaista.

Demokraattisuus on siis seuraus anarkismista, joten anarkismi edellyttää vastuullisuutta jota suurella osalla ihmisistä ei vielä ole. Vastuuta ei kuitenkaan koskaan opi kantamaan, jos sitä ei anneta. Anarkismiin kuuluu siis ihmiskunnan kollektiivinen aikuistuminen, ja kaikki voivat aloittaa itsestään.

Olen aktivisti

Joskus olen kehottanut ihmisiä olemaan äänestämättä. Enää en ota asiaan kantaa, koska suurin osa ihmisistä jotka eivät äänestä tekevät sen vääristä syistä. Itse koen koko idean siitä, että minun pitäisi osallistua rituaaliin, jossa annan minulle kuuluvan vallan jollekin toiselle, niin nöyryyttäväksi, että taidan jättää väliin tänäkin vuonna.

Sen sijaan varmasti tänäkin vuonna tulen osallistumaan vähintään tusinaan erilaiseen protestiin. Olisi järjetöntä jättää äänestämättä ilman, että tekisi jotain muuta. Tiedän aktivismin rajallisuuden – yhden kysymyksen parissa puuhastellessa voi tärväytyä koko elämä, siinä missä poliitikon pitää vain painaa nappia. Vaihtaisin mielellään paikkaani edustajan kanssa, mutta vain sillä ehdolla että sama vaihtoehto olisi kaikilla muillakin, eikä vain harvoilla valituilla. Enkä väitä, että aktivismikaan olisi mahdollista ilman mitään kompromisseja. Silti tiedän myös mahdollisuuteni – kampanjoista joihin olen osallistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ainakin viidesosa on saavuttanut vähintään osittaisen voiton. Suhteessa siihen kuinka vähän aktivisteja on, olemme saaneet äänemme kuulumaan niin hyvin, että se on suorastaan epäreilua.

(Jätä vastaus tähän)

 Sivun tarjoaa LiveJournal.com