?

Log in

No account? Create an account
Ylikansalliset kuriin-ryhmän oppivuodet - Maan ystävien Ylikansalliset kuriin-ryhmän historia - Antti Rautiaisen kirjoituksia
joulukuu 3., 2006
06:09 pm

[Linkki]

Previous Entry Share Next Entry
Ylikansalliset kuriin-ryhmän oppivuodet - Maan ystävien Ylikansalliset kuriin-ryhmän historia
(kirjoitettu keväällä 2000)

Garbage-ryhmän listalla oli taannoin kiinnostusta laajentaa toimintaa ylikansalliset-tematiikkaan hieman laajemmassa mielessä. Sen innoittamana kirjoitin tällaisen pitkäksi venähtäneen "setä kertoo" tai "tähän on tultu"-tyylisen sepustuksen omista kokemuksistani aihepiirin parissa, joka ehkä kiinnostaa jotain muutakin.



Juttu on kirjoitettu niitä silmällä pitäenn jotka haluavat jatkaa samantyyppistä toimintaa Suomessa. Juuri nythän Garbage-ryhmä on ainoa ruohonjuuritasolle keskittynyt tämän tyyppinen aktiivinen kampanja Suomessa.

Ensimmäisiä askeleita

McDonald's boikottihan tuli Suomeen kansainvälisen polystyreenipakkausten vastaisen kampanjan ja mäkin 40-vuotispäivän siivillä keväällä 1995. Olen ymmärtänyt että tätä ennen Suomen Punk-Anarko Yhdistys, joka sittemmin muutti nimensä Anarkistiseksi Maailmaksi, oli järjestänyt muutamia mäkin vastaisia demoja pari vuotta takaperin. Piiskuinen SPAY/AM oli nykyisen eläinoikeusliikkeen esiaste, sen toimintaan ja demoihin Hesassa ja Kuopiossa osallistui varmaan alle 20 ihmistä. Enemmän kun SPAY/AM:n toiminta mäkin julkisuuskuvaan vaikutti varmaan 90-luvun alun tanskalaisten työntekijöiden järjestäytymisoikeuksia ajanut, SDNL:n ja ammattiliittojen ajama boikottikampanja.

Mäkin synttäreiden ympärillä järjestettiin kaksi demoa keväällä 1995, Luontoliiton Uudenmaan Piiri järjesti pienehkön, 30-40 ihmistä keränneen demon ja itse synttäripäivänä sitten demottikin jotain 300 ihmistä. Luulen että demo oli aikanaan todella mullistava ilmestys, koska takana oli vuosia suhteellisen passiivista aikaa ruohonjuuririntamalla. Mika ja Jarno olivat perustaneet toimintakalenterin vajaat vuosi takaperin Ranskan ydinkokeiden vastaisen kampanjan aikoina, mutta itse kohtasin sen vasta tuohon aikaan. Sen levikki ei viellä ollut 300 enempää. Vuoden 1995 mäkkidemo oli radikaalimpi kuin myöhemmät, demon lopussa kampissa suurehko joukko ihmisiä pyrki perheravintolaan sisään tekemään ns. remonttia, minkä turvamiehet ja poliisit estivät. Samana syksynä oli vielä uusi iso demo, jonka päätteeksi kaadeltiin pöytiä ja heiteltiin ruokaa Forumin mäkissä, mikä tietysti myös hieman jakoi tunteita. Sen jälkeen isoja demoja on ollut vain vuoden välein, jo kuusi kappaletta kaikkiaan mäkin syntymäpäivien aikaan.

Toukokuussa 1995 tapahtuivat sitten "kettutyttö-iskut", jotka toivat eläinoikeusliikkeen aivan yllättäen julkisuuden valokeilaan. Ilmassa oli tilaus, ja yhtäkkiä keväällä 1995 perustettu Oikeutta Eläimille oli kaikkialla Suomessa, ja Hudin ja Minnan sen rinnalle perustamalla "Ystävämme kettu"-järjestölläkin oli satakunta jäsentä. "Ystävämme kettu" tosin kaatui vuodessa perustamisen jälkeen "aktivistien innosta ja yleisön kiinnostuksesta riippumattomiin syihin". Osin OE:n kautta mäkin vastainen toiminta ja tieto levisi kaikkialle maahan.

Marraskuun 11. 1995 Ken Saro-Wiwa hirtettiin. TÄmä olisi tuskin vielä aloittanut Suomessa mitään Shell-kampanjaa. Muutama päivä teloituksen jälkeen Shell kuitenkin julkaisi kokosivun mainoksia monissa lehdissä, otsikolla "vaikeina aikoina on ajateltava selkeästi", jossa se selitteli tökerösti syyttömyyttään tapahtuneeseen. Tämä oli törkeä provokaatio joka vaati kostoa, ja Shell-boikottikampanja muodostui, alussa mukana oli säännöllisesti minä, Elvis ja Mika, muutaman viikon päästä mukaan tuli Riitta Raunio. Suht. pian Elvis ja minä siirryttiin muihin juttuihin, esim. minä Kehä 2:n vastaiseen kampanjaan, ja sen koommin Shell-kampanjaa ovat tehneet miltei vain 3-4 hengen vakaa ryhmä.

Shell-kampanja järjesti demon tikkurilassa pääkonttorin edessä joulukuussa, mikä olikin toiseksi viimeinen kerta kun tikkurilassa on demotettu - sen jälkeen joukko eläinoikeusaktivisteja kävi siellä piipahtamassa kun oli järjestänyt Fur-Center demoa väärään aikaan syksyllä 1996, tämä myöhempi keikka päätyi kaikkien pidätykseen.

Keväällä 1996 sitten oli puhetta yhtiövallan vastaisen toiminnan laajentamisesta, erityisesti Olli Tammilehto oli lukenut Korténin tuolloin uudehkon kirjan joka käännettiin vasta pari vuotta myöhemmin, ja puhui tematiikan esiinmarssista maailmalla. Nythän meillä oli jo Shell- ja Mäkkikampanja, ja joukko ihmisiä jotka olivat seuranneet Nestlé-kampanjaa vuosia vaikkei mitään konkreettista Suomessa oltukaan varmaan tehty Nestlé-kampanjan tienoilta sitten 80-luvun. Näiden kolmen kampanjan lisäksi maaliskuun 1996 Ylikansalliset kuriin-seminaarissa oli puhuja myös lääketeollisuus-teemasta. Kaksipäiväinen seminaari oli suuri menestys, osanottajia oli varmaan sata. Seuraava tapaaminen järjestettiin toukokuun lopussa Lappeenrannassa, minne ei kuitenkaan ilmaantunut paljoakaan väkeä kaupungin ulkopuolelta. Huhtikuussa 1996 Muutoksen kevään ensimmäinen numero tuli ulos, lehti on aina uhrannut paljon palstatilaa ylikansalliset-teemoille.

Osaksi Maan ystäviä alusta asti

Maan vuosien perustamiskokousta 1996 kesäkuussa oli mainostettu vuosikausia, ja osanoton laajuus oli sen mukaista - yli kolmesataa henkeä. Maan ystävien perustamiskokous oli viimeinen osoitus siitä että nyt oltiin todella menossa johonkin, 90-luvun alun passiivinen apatia oli siirtynyt 90-luvun lopun aktiivisuuteen, jonkalaista Suomessa ei ollut nähty ikiaikoihin, muutamien valopilkkujen kuten 90-luvun alun Monoa moottoriteille-liikkeen ja 80-luvun ydinvoimaliikkeen jälkeen. Vuoden 1996 aikana perustettiin myös esimerkiksi Solidaarisuus ja Sosialistiliitto, radikalismi saavutti aika pitkälle nykyiset muotonsa.

Maan ystävien perustamiskokouksessa oli "Ylikansalliset kuriin"-työryhmä, josta tuli hyvin luonnollisesti osa Maan ystäviä. Maan ystävien ja toimintaryhmien suhde on aina ollut elävä ja epäselvä, esimerkiksi Shell-boikottikampanja ja Mäkkikampanja on listattu Maan ystävien kampanjoina vaikka kampanjat ovat pitäneet itsellään "itsenäisemmän identiteetin", Ylikansallis-ryhmä ei ole ollut yhtään vähemmän itsenäinen mutta ihmiset ovat vain identifioineet itsensä enemmän osaksi Maan ystäviä. Mäkkiryhmä muuttui Garbageksi ilmeisesti vuoden 1997 aikana (?) jonkin pituisen passiivisuuden jälkeen, Garbage on ollut selvästi erillisempi Maan ystävistä. Kevään 1997 mäkkidemo oli viimeinen jota minä olin järjestämässä.

Maan ystävien ryhmien listalla oli alusta asti myös Globalisaatio ja EU-ryhmä. Käsittääkseni tämä ryhmä ei kuitenkaan kokoontunut juuri koskaan väentapaamisia lukuun ottamatta. Ryhmä oli pikemminkin VEU:n pseudonyymi, jos joku olisi joskus ottanut ryhmään yhteyttä hänen aktiivisuutensa olisi varmaan ohjattu VEU:n toimintaan. Vuodesta 1998 eteenpäin Maan ystävien Globalisaatioryhmä oli jatkoa nimen omaan YKK-ryhmälle eikä tälle "kulissiryhmälle".

Kuinka työryhmiä ei pidä järjestää

Maan ystävien perustamiskokouksen jälkeen ylikansallis-toiminnan runkona olivat Maan ystävien väentapaamisten ylikansallis-työryhmät. Näitä oli siis Turku kesällä 1996, Lappeenranta syksyllä 1996, Lahti kesällä 1997, Helsinki syksyllä 1997, Rauma kesällä 1998, Jyväskylä syksyllä 1998 (en osallistunut), Tampere keväällä 1999, myös Porissa syksyllä 1999 oli työryhmä johon en osallistunut mikä oli todennäköisesti kuitenkin enemmän kansalaisjärjestöjen WTO-kampanjan ympärillä pyörivä.

Nämä työryhmät ovat olleet minulle erityisen suuri negatiivinen kokemus - jokaisessa oli suurehko joukko uusia, ylikansallis-toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä, mutta niissä ei koskaan saatu aikaan juuri yhtään mitään paitsi turhanpäiväistä lätinää. Miksi näin?

Aika, keskimäärin 2-3 tuntia käytössä, tietysti asetti tiukat rajoitteet. Usein suurin osa ajasta kului kampanjoiden esittelyyn, turhaan "esitelmöintiin" perusasioista kuten yhtiövalta, globalisaatio ja WTO. Lopun aikaa ehkä käytiin jotain yleistä turhanpäiväistä filosofista keskustelua, tai joku heitteli ilmaan kampanja-ehdotuksia joihin kukaan ei kuitenkaan reagoinut kun pään nyökyttelemisellä. Näiden työryhmien pitkä jatkumo on osoittanut minulle kuinka tärkeää tällaiset ryhmät on valmistella kunnolla etukäteen, kuinka tärkeää on huolehtia siitä että keskustelu ei ajaudu sivuraiteille ja kuinka tärkeää on huolehtia siitä että on valmiina pöytään iskettäväksi konkreettisia ja realistisia ideoita joista ihmiset voivat omille paikkakunnilleen palatessaan jatkaa. Globalisaatio-teemasta on opettavaista järjestää myös filosofista keskustelua ja seminaareja, mutta niiden paikka ei ole Suomen merkittävämmän ylikansallis-tematiikan parissa pyörivän kansalaisjärjestön ainoa maanlaajuinen ja laajapohjainen tapaaminen.

Valmiiden ja harkittujen ehdotusten pöytään tuonti ei tietenkään saisi olla este uusien ihmisten ideoiden kuuntelemiselle, mutta kokemus on osoittanut ettei tällaisten ehdotusten esiintymisen varaan voi laskea. Poikkeuksiakin on, esimerkiksi Lahdessa 1997 muuan henkilö pyrki sinnikkäästi siirtämään YKK-ryhmän painopisteen amalgaami-paikkojen vastaiselle rintamalle...

Vuosien virheistä oppineena Tampereella keväällä 1999 järjestettiin erillinen tapaaminen kansainvälisestä karavaanista, tämä oli tietysti pakko järjestää epämukaan aikaan päällekkäisyyksien välttämiseksi, mutta kokemukset olivat silti paljon parempia kuin muilta vuosilta.

Kuinka keskittää kaikki toiminta Helsinkiin pienen piirin käsiin

Näiden hukkaan heitettyjen työryhmien lisäksi oli toinenkin merkittävä yritys levittää ylikansallis-toimintaa Helsingissä junnaamisen sijasta maanlaajuiseksi, puhujatilaisuudet ympäri Suomea joissa ylikansallis-toiminnasta kerrottiin. Tämänkaltaisia tilaisuuksia järjestettiin ainakin Lahdessa, Tampereella ja Oulussa keväällä 1997, Hämeenlinnassa ehkä syksyllä 1997 ja Turussa keväällä 1998, muitakin varmasti oli. Näihin tilaisuuksiin osallistui mukavasti ihmisiä, mutta toiminta Helsingin ulkopuolella ei oikein ottanut mitään tulta alleen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - Tampereella tehtiin lokaali Shellin vastainen flyeri, Oulussa perustettiin ylikansalliset-ryhmä olemassaolevien järjestöjen rungon ympärille joka toimi lähinnä Shellin ja mäkin parissa. Lahdessa yritettiin aloittaa WTO-toimintaa keväällä 1997, mikä

kuitenkin kaatui pian seuranneen muuttoaallon yhteydessä joka ilmeisesti antoi Lahden toiminnalle reilua takapakkia miltei kahden vuoden ajaksi. Tämän lokalosoinnin epäonnistuminen antaa myös aihetta pohdintaan - miksi Garbage-ryhmä onnistui huhtikuussa 1999 järjestämään toimintaa 14 paikkakunnalla samanaikaisesti, ja keräämään muutaman vuoden kuluessa 12 paikallista yhteyshenkilöä, siinä missä Maan ystävien YKK/Globalisaatioryhmä ei ainuttakaan?

TÄrkeitä syitä ovat YKK-ryhmän toiminnan lyhytjännitteisyys ja ajautuminen professionalistiseen nyhräykseen. Onnistunein järjestetty yksittäinen tapahtuma on varmaan Ruokapäivä lokakuussa 1996, ruokaturvan kysymykset sitovat yhteen laajasti eri ylikansallis-aiheita kuten geeniteknologia, WTO ja patentit, ja ovat elämän ja kuoleman kysymys miljardeille ihmisille. Helsingissä jaettiin ruokaa, järjestettiin kaksi eri katuteatteri-esitystä ja marssi, joka päättyi asfaltin purkuun ja puiden istuttamiseen Ruohonjuuren edessä. Kuten tavallista, tapahtuman järjestäminen ylitti järjestäjien voimavarat, joukko ihmisiä katosi YKK-toiminnasta ikiajoiksi ja muustakin toiminnasta pitkäksi ajaksi, ja ryhmä oli kuollut loppuvuoden ajan.

Ensimmäinen reinkarnaatio

Keväällä 1997 sitten nostettiin esiin Geeniteknologia-teema. Juuri tuolloin Yhdysvaltalainen agribusiness alkoi työntää geenituotteita Euroopan markkinoille, soijaa ja maissia etulinjassa. Uudet tyypit korvasivat YKK-ryhmässä "loppuun käytetyt", ja painettiin korttia ja erilaista puhelin-, faksi-, ja allekirjoitusvetoomusta. Kampanja ei kuitenkaan pysynyt pystyssä puoltakaan vuotta, vaikka se oli konseptiltaan ja päämäärien selvältä ("tuotteet pois keskusliikkeiden hyllyiltä")asettelultaan yksi parhaista mitä järjestettiin ryhmän historian aikana. Pian kuitenkin yksi keskeinen aktivisti siirtyi muihin hommiin, toinen muutti ulkomaille ja kolmas ei pitänyt seurasta. Tämä riitti kampanjan hiipumiseen, ja lopulta 10 000:n kortin levittämisestä tuli tuskaa.

Itselleni geeniteknologia-kampanjassa oli kynnyksenä ongelman monimutkainen tekninen luonne. Toisaalta sosiaaliset kysymykset painoivat minulle aina enemmän, mutta julkisen keskustelun painotukset pakottavat myös perehtymään turvallisuus- ja ympäristöpuoleen. Tietomäärän hallinnan vaikeus pakotti minut aikanaan jättämään myös Shell-kampanjan sikseen vuotta aiemmin. Professionalistisen, pätemispakkoisen lähestymistavan valinta on tietysti omiaan pitämään kampanjat piiskuisena, mutta ei kuolettava virhe jos ymmärretään mitä vaaditaan rakentamaan siltaa tiedon ja toiminnan välille.

Yksi syy miksi geenikampanjalle ei koettu tarvetta antaa tekohengitystä oli myös se että tuohon aikaan liikkeellä oli niin monenmoista yrittäjää - Greenpeace kampanjoi, Heidi Hautala kokosi geeniruokafoorumin, oli Luonnonlain puoluetta ja vaikka mitä... koettiin ettei omalle kampanjalle ollut tarvetta. Tähän päivään mennessä kaikki nuo kampanjat ovat kuitenkin kaatuneet, Maatiaisen ja myöhemmin syntynyttä Ekometsätalouden liiton toimintaa lukunottamatta. Tässä suhteessa voi olla että geenikampanjan alasajo oli virhe, jos nyt mitään valinnanvaraa ylipäätänsä olikaan.

Toinen reinkarnaatio

Samaan aikaan kuitenkin toimintaan tuli uusia elementtejä, tällä kertaa sellaisia joissa oltiin konkreettisesti maailman historiaa tekemässä. MAI-investointisopimus oli vuotanut julkisuuteen helmikuussa 1998, ja kiitos kehittyvien kommunikaatioverkostojen ylikansalliset-aktivistit olivat jo pian lehtijuttuja kirjoittamassa. Syksyllä 1997 kun toimintaa taas viriteltiin jo kolmatta kertaa täysin uudistuneella miehistöllä, MAI-kysymys tuli tärkeänä mukaan kuvaan. Lisäksi tietoverkot olivat luoneet uuden muodin järjestää toimintaa ympäri maailmaa samanaikaisesti, A SEED:in koolle kutsumaan "yhtiövallan vastaiseen toimintakuukauteen" lokakuussa 1997 päätettiin osallistua, vaikka osallistuminen lopulta jäi lähinnä julisteiden levitykseen. Seuraava tällainen maailman laajuinen tapahtuma olikin sitten Global Street party seuraavana toukokuuna, jonka päivämäärän suomalaiset sopivat yhdessä Englannin Reclaim the Streets!:in kanssa. Lopulta toimintaa oli yli 30 maassa ympäri maailmaa.

PGA verkosto koottiin ilmeisen spontaanisti Pariisin OECD:n ministerikokouksessa lokakuussa 1997 yhdistämään niitä 600:aa paikalla ollutta järjestöä jotka eivät olleet valmiita suostumaan minkäänlaisiin kompromisseihin. Varsinainen perustamiskonferenssi oli seuraavana toukokuuna Genevessä. En millään muista oliko Pariisissa Maan ystävistä ketään, mutta Genevessä toki oli. Yleensä olen sangen kriittinen ulkomaisissa konferensseissa reissaamisen suhteen, mutta Genevessä todennäköisesti oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ilmiöt kuten MAI-sopimuksen ja WTO:n Millenium Roundin kaatuminen ovat kiistatta monien tekijöiden summa, mutta PGA-verkoston ansio näiden kysymysten tuomisessa globaaliin yleiseen tietouteen on aivan kiistaton. Geneven kokoukseen osallistumisesta oli todennäköisesti selkeää hyötyä toiminnalle Suomessa, toisinkuin vuotta aikaisemmin Roomassa järjestettyyn FAO-tapaamisen vastakokoukseen osallistumisesta, jossa seikkailleilta en koskaan muista kuulleeni mitään raporttia tai kertomusta paria valokuvaa lukuun ottamatta.

Syksyllä 1997 MAI-sopimuksen vastainen kampanja lähti hiljalleen rullaamaan eteenpäin oikein kunnolla, mikä sitten oikeastaan johtikin minun osittaiseen putoamiseen kärryiltä. Jälleen kerran hallittavaa informaatiota oli aivan käsittämättömän paljon, tällä kertaa ei bioteknologisia vaan kauppaoikeudellisia koukeroita. Viimeistään MAI-kampanja toi kuitenkin Maan ystäville maailmankaupan kysymyksissä kiistattoman kovan maineen. YKK-ryhmä järjesti helmikuussa tempauksen, jossa Suomen lainsäädäntöä heitettiin roskiin. Lisäksi oltiin järjestämässä eduskuntaseminaaria ja lehdistötilaisuuksia aiheesta. MAI-kampanja oli hyvin organisoitunut lobbaus-kampanja, jonka siirtämisessä ruohonjuuritasolle ei kuitenkaan onnistuttu. MAI-kampanjan yhteydessä banaali "Ylikansalliset kuriin -ryhmä"-nimi vaihdettiin tekosivistyneeseen ja mitäänsanomattomaan "Globalisaatioryhmään".

Kuinka tulla alas kovaa ja korkealta

Geneven kokouksen jälkeen ryhmä Ylikansallis-aktiiveja sai kunnianhimoisen idean järjestää PGA:n "koollekutsujien komitean", ainoan PGA:n varsinaisen elimen, joka luonteeltaan enemmän kuitenkin kuin keskustelukerho, kokouksen Suomessa. Toisaalta oli tarkoitus tehdä todellinen palvelus kansainväliselle liikkeelle, toisaalta osoittaa suomalaisille että tässä ollaan todella osana maailmanlaajuista toimintaa. Tapaamisessa onnistuttiin, jälleen ylittäen moninkertaisesti omat rajat. Prosessi osoittautui ryhmän todelliseksi harakiriksi, ryhmä kerta kaikkiaan räjäytettiin kerralla tuhannen paskaksi. Valtaosa projektin polttopisteessä olleista ei sittemmin ole juurikaan ollut juuri ylikansallis-toiminnassa mukana, yksi kertoi vielä puoli vuotta myöhemmin kuvannollisesti "heräävänsä joskus yöllä huutaen ääneen globalisaatioryhmän nimeä".

Edeltävän kesän Rauman väentapaamisen voi mainita erityisesti hukkaan heitettynä tilaisuutena, sillä siellä oli läsnä enemmän ylikansallis-aiheisten kampanjoiden ihmisiä kun missään aikaisemmassa tapaamisessa - mukana oli Nike-boikotti, Garbage, UPM-kampanja, MAI-kampanja ja Shell-boikotti. Tuossa vaiheessa olisi muutaman tyypin todella pitänyt istua alas miettimään miten tätä piiskuisten ja ylikuormitettujen ryhmien ylläpitämää valtaisaa perhettä olisi saatu luomaan jotain synenergiaa. Vaikka väentapaamisissa ei saataisi suunniteltua asioita, ainakin niiden pitäisi aina olla tienavaus johonkin tulevaan.

Viimeinen taisto (toistaiseksi)

PGA-tapaaminen niitti ryhmän siinä määrin ketoon, ettei MAI-sopimukselle enää päästy antamaan viimeisiä kuoloniskuja eikä sen tuhoa jaksettu kovin suurieleisesti juhlia. Koko loppusyksy 1998 oli käytännössä aikaa ilman toimintaa. Vasta keväällä 1999 ryhmä aktivoitui uudestaan, tällä kertaa päätettiin osallistua "Kansainväliseen karavaaniin", ruohonjuuritason massiiviseen voimanponnistukseen joka toi 500 Etelän aktivistia kiertueelle kaikkialle Eurooppaan. Onnistuiko Globalisaatioryhmä Helsingissä syntymään jälleen uudestaan tuhkasta feeniks-linnun lailla, kokoamaan täysin uudet toimijat "käytettyjen" korvaajiksi? Ei! Moni koko projektin alkuunpanijoista vetäytyi hankkeesta heti kättelyssä tajuttuaan siihen liittyvät ilmeiset vaarat. Lopulta Helsingin pään järjestelyt jäivät hyvin harvojen harteille, vaikka ensimmäistä kertaa saatiin mielekästä yhteistyötä aikaa muun Suomen kanssa. Lopulta kiertue, johon monimuotoisten vaiheiden jälkeen saatiin kaksi ulkomaista puhujaa mutta ei yhtään intialaista viljelijää, kävi kolmessa ei-helsinkiläisessä kaupungissa.

Itse olin keskeisemmin mukana karavaanin järjestelyissä kun missään projektissa ruokapäivän jälkeen - siinä suhteessa se pystyi tuottamaan minulle suuremman pettymyksen kun projektit joiden parissa pystyi hieman etäämmältä seuraamaan tovereiden itsensä tuhoamista. Tarkoitus oli nimen omaan luoda "erilainen kiertue", ei klassista "friikkitouria" jossa etelän outoja hedelmiä tuodaan pienten aktivistikerhojen säälittäviksi ja ihmeteltäviksi, kertomaan hintavien tulkkien avulla asioita jotka jokainen aktivisti on lukenut sata kertaa aikaisemmin eri kirjoista. Kunnianhimoisista suunnitelmista koota ohjelmaa kiertueen ympärille toteutettiin lopulta ehkä 10-20%. Toisaalta voi olla tyytyväinen että noin pienillä henkilöresursseilla sai noin paljon aikaan, ainakin oli sellainen tunne että kaikki mahdollinen on tehty. TAI, ehkä sittenkin, opetus oli se ettei kannata valita projekteja pelkästään sen mukaan mikä itsestä on viileätä, vaan sen mukaan mikä on milloinkin todellinen kysyntä.

Kesäloman jälkeen globalisaatioryhmä piti yhden kokouksen. Ihme ei tapahtunut, eikä kokoukseen tulvinut ihmisiä aloittamaan toimintaa viidettä kertaa jälleen alusta. Niinpä päätettiin julistaa ryhmä koipussiin laitetuksi, postitiedusteluihin luvattiin vastata ja toiminnasta kiinnostuneet päätettiin ohjata kansalaisjärjestöjen WTO-kampanjan pariin. Keväällä 1999 perustettu WTO-kampanja ei tullut osaksi Maan ystäviä koska se ei monien taustavoimien intressiin sopinut, oli suunnitelmia käyttää globalisaatioryhmää tekemään kannanottoja tai juttuja jotka eivät WTO-kampanjan kuvaan ehkä niin hyvin sopisi, mutta nämä jäivät lähinnä suunnitelmiksi. WTO-kampanja on edennyt vielä mallikkaammin kun MAI-kampanja ikään, joskin senkin ruohonjuuri-siiveke on mahdollisesti aivan viime kuukausien aikana tapahtuneeseen muutokseen asti jäänyt torsoksi.

Kevennysyritelmää

Tänne asti tekstiä lukeneita varmaan kiinnostaa, miksei YKK/Globalisaatioryhmästä sitten tullut kymmeniä tuhansia vihaisia ihmisiä kaduille keräävää massaliikettä? Ihan ensiksi on mainittava, että Suomi on pieni maa jossa ei ole kovinkaan helppo järjestää samanlaisia tapahtumia kun Seattlessa tai Genevessä. Jos Seattlen kokous olisi järjestetty Tampereella, voi olla että meillä olisi Millenium Round... joka tapauksessa kyllä Suomessa on tehty, erityisesti lobbausrintamalla, ja kyllä Suomen liike maailmalla tunnetaan, takuulla paremmin kuin monen vastaavan kokoisen maan.

Aktivistioppaat ja historiikit esittelevät usein Sarasvuolaiseen tapaan tehtyjä virheitä, jotka tekemällä jättämällä oltaisiin saatu kuu taivaalta ja tähdet kanssa. Todellisuudessa kulttuurin antamat reunaehdot tulee ottaa huomioon, Suomen yhteiskunnallinen tilanne on yksinkertaisesti sellainen ettei ihmisten enemmistöllä ole intressiä piitata kansalaisaktivismista, eikä päättäjien pidä aktivismia yleensä huomioida kun hyvää hyvyyttään tai pelkuruuttaan. Koska kansalaisaktivistit kuitenkin kenties haluavat saada jotain aikaan, on heidän sitten työskenneltävä täysin rinnoin, mikä johtaakin helposti loppuun palamisiin ja nopeaan ihmisten kiertoon. Nämä ovat siis ne realiteetit, joista pitää lähteä kehittämään toimintaa joka on sekä aikaansaavaa että mielekästä sen tekijöille.

Kuinka saada ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa

Tässä muutamia ulottuvuuksia joista "menestys" riippuu, joista osissa olen vertaillut YKK-ryhmää muihin, menestyksekkäämpiin ryhmiin.

1) "Tieto vs. toiminta". Henkilökohtainen kokemukseni on että Suomessa on 10 hyvää toimittajaa yhtä aktivistia kohti. Älkää siis aktivistit ruvetko toimittajiksi. Ymmärtäkää hyvät ihmiset, että oli artikkeli kuinka hyvä tahansa ja kuinka laajalla areenalla tahansa julkaistu, se ei vielä merkitse toiminnan rintamalla yhtään mitään. Esimerkkejä on lukemattomia, esimerkiksi A-Brosin Nigeria-dokumentti ja Hesarissa julkaistu Shell-kielteinen artikkeli vuonna 1996 eivät tuoneet kampanjalle yhtään uusia toimijoita. Sama koskee myös tieteellisiä tutkimuksia. Jos minkäänlaista ristiriitaa jonkin yhteiskunnallisen kysymyksen parissa esiintyy, homman voi viedä kotiin vain toiminnalla, toi-min-nal-la.

Jos ongelmakenttä on niin laaja kun se ylikansallis-alueella tapaa olla, on tietysti aina yksi ratkaisu päntätä kaikki mahdollinen tieto jotta voisi päteä enemmän kun yhtiöiden ja hallitusten pätemisestä elantonsa saavat tuhannet edustajat, huolimatta siitä että mitään puolueettomia areenoita pätemiseen ei yleensä ole tarjolla. Silloin tällöin tämä lähestymistapa myös tuottaa tulosta. Mutta pidemmällä jänteellä, jos minkäänlaista vastakaikua viestille ei ole ns. "kansan" keskuudessa, viholliset tajuavat että olet pelkkä pelle. Yhteiskunnassamme tieto on auktoriteetin ensimmäinen lähde, ja niinpä sitä pitää olla. Mutta jokaista sellaista aktivistia kohden joka haalii kaiken käsillä olevan tiedon pitää olla myös toinen, joka miettii miten tämän tiedon saisi prosessoitua luomaan toimintaa. Seuraava kaavio havainnollistaa asiaa:

Tietolähde -> "Tiedonhaalija-aktivisti" <-> "Aktivoija/verkostoija-aktivisti" <-> "Aktioiden järjestäjä - aktivisti" -> Yleisö.

Nuolet tarkoittavat kommunikaation suuntia, tietysti viimeisenkin nuolen pitäisi olla kaksisuuntainen mutta se on lähinnä utopiaa, jota on karsittu kaaviosta koska sitä on siinä jo valmiiksi liikaa. Joka tapauksessa kolmen "eri tyylisen" aktivistin pitäisi olla valmiita keskustelemaan yhteisistä lähtökohdistaan. Tiedonhaalijoiden ei pidä välttämättä istua usein aktioiden järjestäjien kanssa samoissa kokouksissa, jokainen voi toimia omalla alueellaan. Tämä ei tarkoita sitä että haluaisin tuoda marxilaista etujoukko-ideologiaa olemassaoleviin aktivistiryhmiin, vaan sitä ihmiset todella ryhtyisivät ylittämään sitä aitaa joka pienen ihmisryhmän tiedon ja suuren ihmisryhmän toiminnan välillä on. Moni valittaa sitä että tyyppejä kerta kaikkiaan on niin vähän että mitään ruohonjuuritason toimintaa ei oikeastaan ole aikaa tehdä. Realiteetit ovat tietysti realiteetteja, mutta viimeistään pitkällä aikavälillä toiminta ilman ruohonjuuritasoa ei takuulla johda yhtään mihinkään.

Pohdinnat "tieto vs. toiminta" ulottuvuudesta johtivat minut ehdottamaan Globalisaatioryhmän oman lehden, "Näkymättömän käden" perustamista. Nyt lehti on kuta kuinkin valmis, noin vuosi tämän yritelmän aloittamisen jälkeen ja kaksi ja puoli vuotta siitä kun ensimmäiseen yritelmään yhtiövastaisen lokakuun 1997 ympärillä koottiin muutamia artikkeleita. Tiedosta ei ole niinkään pulaa, mutta toiminnasta on koko ajan ollut. Artikkeleita ilmestyy niin valtamediassa kuin vaihtoehtolehdissäkin, mutta usein näistä artikkeleista puuttuu täysin toiminnan elementti. Näkymätön käsi olisi voinut luoda tuon elementin, tehdä kaikki artikkelit toiminnan lähtökohdasta. Omat artikkelit olisivat voineet olla toisaalta liian pitkälle meneviä muihin lehtiin kelpaaviksi, toisaalta vetoomuksia ja keskustelua - muiden lehtien tyylisten artikkeleiden sijasta olisi voinut tyytyä indeksoimaan kaikki muualla ilmestyneet mielenkiintoiset artikkelit.

Lehti on tavallaan itsestään selvyys jos toimintaan haluaa värvätä ihmisiä jotka eivät jaksa roikkua sähköpostilistoilla, jokaisella itseään kunnioittavalla kampanjalla Karttula-kampanjasta Garbage-kampanjaan on jonkinlainen omista aktiviteeteista kertova läpyskä. Ylikansallis-toiminnan sisäänpäinkääntyneisyydestä kertoo se että tämän tyylistä vakavaa verkostoitumista ei juurikaan yritetty, allekirjoittaneen vastuulle tulee se että postitse yhteyttä ottaneisiin ei jatkossa pidetty mitään yhteyttä. Tietysti oma lehden puute olisi kenties voitu kompensoida muilla tavoilla, esimerkiksi kaikkien aktivistimedioiden hyödyntämisen tehostamisella.

2) "Konkretisointi". Esimerkkinä tästä tieto-ulottuvuudesta voisi verrata WTO-kampanjaa ja Garbage-kampanjaa. McLibel-oikeudenkäynnin papereiden täydelliseen läpikäymiseen verrattuna GATT-sopimuksen tavaus on todennäköisesti lasten leikkiä. Tokkopa Suomen Garbage-aktiiveista kukaan on täydellisesti oikeudenkäyntiin perehtynytkään, pointti onkin se että aktivismin painopiste on valittu sellaiseksi ettei siihen ole ollut tarvetta. Toiminta ollaan konkretisoitu siten että ihmiset omilla paikkakunnillaan käyvät omaa McDonald'siaan vastaan, on siis konkreettinen vihollinen, ja konkretia jos mikä on tärkeä elementti. Kampanja ilman konkreettisia vastustajia ja päämääriä ei varmasti toimijoittensa mielessä tunnu johtavan yhtään mihinkään. Jopa tietoisuuden nostamiseen pyrkivät kampanjat voivat mitata menestystään erilaisin mittarein.

Miten jotain WTO:ta sitten voi konkretisoida? Esimerkiksi Seattlen kokouksen aikana ja jälkeen yleiseksi käsitteeksi ja vitsiksi tulivat "kilpikonnat", aktivistit jotka nolasivat itsensä tallustelemalla kilpikonnatamineissa Seattlen kaduilla nostaen esiin pienen osan kokonaisuudesta, WTO-säännösten potentiaalin pyyhkäistä pois muutama merikilpikonnalaji maan pinnalta. Itsenä nolaaminen oli todennäköisesti vaivan arvoista, koska tyypeistä tuli käsite, osa julkista tietoisuutta - yleisö tietää että joku WTO:ssä mättää kilpikonnien suhteen, vaikkei välttämättä tiedä tarkalleen mikä. Tällaiset käsitteiden ja mielikuvien haltuunotot ovat tärkeitä. Eläinoikeusliike ei ole Suomessa ikinä osoittanut mieltä tehokanalan edessä ja suuri osa siitä tuskin on tehokanalaa nähnytkään muualla kuin valokuvissa. On siis hyvä kysyä onko tehokanala "olemassa" aktivisteille yhtään sen konkreettisemmin kuin joku kauppasopimus. Yleisö ja aktivistit eivät ole niin tyhmiä etteikö maailmankaupan kiemuroita voi ymmärtää, mistä lähtien aktivisteilla ei muka ole ollut tarpeeksi mielikuvitusta asioiden hauskaa ja taitavaa esiintuomista varten?

3) "Maailmallisuus, helsingillisyys vai paikallisuus". Ylikansalliset-ryhmällä oli lyhyitä poikkeusjaksoja lukuun ottamatta siis yksi paikallinen ryhmä, siinä missä Garbagella on kaikkiaan kolmetoista ja Oikeutta Eläimillellä tällä hetkellä 26. Paikalliset Maan ystävät tietysti ajoittain puuhailevat ylikansallis-kysymysten parissa, ja pienillä paikkakunnilla ei yleensä ole mielekästä perustaa erillisiä ryhmiä erilaisia asioita ajamaan. Kuitenkin on päivänselvää ettei ylikansallis-kysymyksissä mäkkiä ja vähäisessä määrin Shelliä lukuunottamatta ole ollut sellaista draivia joka olisi saanut muun Suomen kiinnostumaan niiden parissa puuhailusta.

Ensimmäinen juttu on tietysti pyrkimys ylipäätään levittää toimintaa, maata kiertämällä ja materiaalia lähettelemällä. Tätä on jossain määrin tehtykin, vaikka sitä olisi voinut tehdä 10 kertaa paremminkin. Seuraava askel on pienten paikkakuntien (tai no, Tamperetta pienempien) toiminnan realiteettien tajuaminen. Ensinäkin toiminnalla pitää olla konkretiaa paikallistason kysymysten kannalta. Toiseksi pitää ymmärtää, että pienillä paikkakunnilla pari ihmistä pyörittää kaikkea toimintaa, eikä ole valmis keskittymään johonkin tiettyyn ongelmaan. Pitää olla rautalangasta väännetty perustieto ja valmis, lyhytaikaiseksi suunniteltu konsepti jotta toimintaa voidaan järjestää. Kolmanneksi pienet paikkakunnat tarvitsevat tietynlaista moraalista ja ideallista tukea, koska esimerkiksi mielenosoitusten järjestäminen on pienen yleisön takia usein turhaa eikä muitakaan ideoita välttämättä ole. Esimerkki mielekkäästä verkostoitumisesta on pari-kolme kertaa vuodessa järjestettävä toimintakuukausi, jossa useat paikkakunnat järjestävät toimintaa jostain yhdessä sovitusta ylikansalliset-teemasta samanaikaisesti, joko kampanjan suunnittelijoiden ideoimalta jalustalta tai sitten oman luovuuden ohjaamina.

Näissä piireissä on tietysti aina pyrkimystä konferenssoitumiseen, miksi tyytyä Parikkalaan kun toiminnan alueena voi olla koko maailma? Kuitenkin on hyvä muistaa että vaikka istuisi kuinka coolin intialaisen pienviljelijä-agitaattorin tahansa kanssa samassa pöydässä, ei hän voi tuoda intialaisia pienviljelijöitä toimimaan Parikkalaan. Länsimaisilla on velvollisuus saada omat kansalaisensa vastustamaan yhtiövaltaa, koska länsimaalaiset ovat yhtiövallan pääsyyllisiä ja maailman vallankäyttäjiä. Toiminnan keskittäminen johonkin Berliiniin, Lontooseen tai Geneveen on aika huono idea, koska 98% Euroopan asukkaista asuu noiden kaupunkien ulkopuolella. Lisäksi kansainvälisiin toimintapäiviin on turha mennä mukaan vain mukaan menemisen vuoksi, niiden teemoilla tulisi olla jotain paikallista kiinnekohtaa.

4) "Realiteetit"! En halua sanoa että ylikansalliset-toiminnassa olisi tehty liikaa töitä, koska aikaansaannokset eivät kuitenkaan ole niin päätä huimaavia. Aktivistien työmäärän kanssa on pelattu kovilla panoksilla, ja henkistä tuhoa on tullut paljonkin - kukaan ei kuitenkaan ole kuollut joten toivottavasti ei mitään korvaamatonta kuitenkaan. YKK/Globalisaatio-ryhmä pitää ainakin Maan ystävissä hallussaan Burn outien surullista ennätystä. Kuitenkin Maan ystävien lehdistössä viljelty "ota rennosti"-suositus ärsyttää - ketä kiinnostaa levätä kun yhtiöt tappavat miljoonia joka vuosi?

Vaikka ajoittain ei olisikaan muuta mahdollisuutta kun käyttää henkilöresursseja väliaikaisesti yli uusiutumisrajojen, on silti typerää heittää niitä hukkaan. On typerää pyrkiä tekemään montaa kampanjaa saman aikaisesti. Jos joku uusi teema on yksinkertaisesti niin raflaava että toiminta sen tiimoilta pitää aloittaa, on tylysti heitettävä joku vanha teema menemään.

Priorisointikeskustelussa on helppo ajautua matalaan tasoon, koska ihmisten kiinnostuksen logiikka saa mitä useampia ilmenemismuotoja. Näkemys siitä mikä on toiminta on hyödyllisempää kun joku toinen on aina täysin subjektiivinen. Silti haluan muistuttaa kaikkia että ihmisiä jotka välittävät on vähän - siispä on jokaisen velvollisuus etsiä sitä toiminnan aluetta jolla kaikista tehokkaimmin voi vaikuttaa maailman tapahtumiin. Aluetta joka toisaalta hyödyttää miljoonia köyhimpiä, mutta jolla toisaalta voidaan myös saada jotain konkreettista aikaan. Aluetta joka pyrkii maailman parantamiseen tavalla joka ei taatusti miellytä niitä jotka maailmaa tuhoavat. Aluetta joka vielä ei nauti yleisön kannatusta, koska ihmisiä jotka ovat valmiita rikkomaan totuttuja kaavoja on niin vähän. Ja mikä tärkeintä, yksin et voi saada aikaan mitään, siispä sinun on tajuttava että sinun on liityttävä mukaan toimintaan joka milloinkin on suurimmassa nosteessa jos omat ideasi eivät saa tarpeeksi ihmisiä taakseen.

Antti Rautiainen 8.3.2000

(Jätä vastaus tähän)

 Sivun tarjoaa LiveJournal.com